keskiviikko 29. marraskuuta 2017

A R V O N T A !


Kaikissa kuvissa on mun kynnet, joihin Riikka on tehnyt oman kynnen geelauksen. 



Hyvää toiseksi viimeistä marraskuun päivää ♡
Se on joulukuu ylihuomenna, ihanaa! 

Mä saan arpoa teille taas jotain luksusta! Nyt kun joulukin on lähellä niin tämän arvonnan jälkeen on tulossa jo uutta arvontaa. Kannattaa siis pysyä kuulolla. 

Nyt arvon oman kynnen geelauksen Studio Huneriin. Studio Hunerissa on parturi-kampaamo palveluita sekä kauneuspalveluita. Tehtiin Riikan kanssa yhteistyö kynsien osalta ja voin sanoa, että niin upeita kynsiä on tullut kerta toisensa jälkeen! Täälläkin olen jo mainostanut Riikan palveluita ja esitellyt kynsiä aikaisemmin. 





Nyt joku onnekas saa myös itselleen oman kynnen geelauksen. Siinä ei tarvitse olla mitkään mega pitkät kynnet, vaan ihan lyhyetkin käy. Itse innostuin tästä oman kynnen geelauksesta kun huomasin, että omat kynnet oli melko pitkät, joten halusin niihin jonku suojan. Ja suoja tämä geelilakkaus todella onkin, koska aina saa lyhentää omaa kynttä huolto kerroilla :D Kynnet pääsee kasvamaan, kun geelilakka suojaa niitä kaikilta kolhuilta. Joten jos sulla siis on lyhyet kynnet, niin lakkaus auttaa niitä kasvamaan. 

Sitten ohjeet arvontaan:

1) Käy tykkäämässä ja kommentoimassa instagramissa kuvaa, jossa lukee arvonta.


2) Seuraa myös tiliäni instagramissa. 

Jos sinulla ei ole instagramia, seuraa blogiani ja kommentoi tämän postauksen alle.  


Onnea arvontaan kaikille! 
PS. Jos arpaonni ei suosi, niin sanomalla mun blogin nimen Studio Huner:ssa, saat oman kynnen geelauksen 40€ ja rakennekynnet 60€. 

Nyt siis hakemaan pikkujoulukynnet, uuden vuoden kynnet tai ihan muuten vaan! 



Studio Huner:n nettisivuille pääset täältä!



Love Sanna

perjantai 17. marraskuuta 2017

Ahh, niin ihana Oriflame!



Mainiota perjantaita lukijat! ♡


Nyt jatketaan Oriflamen tuote testauksia. Ennemmin ennen kuin kerron tuotteista niin pakko sanoa, että tämä mun, Maaritin ja Teijan yhteistyö on vaan jotain niin siistiä! Oon todella innoissani ja kiitollinen tästä yhteistyöstä. Yhteistyö tänä päivänä on kova juttu ja sillä on oikeasti iso merkitys. Ylipäätään some näkyvyys joka puolella ja eri kanavoissa on se tämän päivän juttu. Molemmin puolinen hyöty on taattu, kun molemmat osapuolet mainostavat toista. Kiitos siis Maarit ja Teija. Ja hei, jos sulla on tarvetta tilata näitä ihania Oriflamen tuotteita, niin käännyhän Maaritin tai Teijan puoleen ;) Tässä linkit facebook ryhmään, jossa voi ottaa yhteyttä tai mun kautta niin välitän tietoa eteenpäin: MaaritOriflame ja TeijaOriflame





Sitten itse tuotteisiin! Seuraavana esittelyssä on Optimals Even Out -sarja. Optimals sarjan tuotteissa on käytetty muutamia Ruotsin tehokkaimpia kasviainesosia. 

Puhdistusaine ja kasvovesi (isoimmat purkit): Puhdistusainetta levitetään kostealle iholle aamuin ja illoin. Täytyy sanoa, että ei tullut niin "raikas" olo kasvoille kuin esimerkiksi NovAge tuotteiden jälkeen. Puhdistusaine puhdisti kuitenkin tehokkaasti ihon ja tuote oli koostumukseltaan ihanan "kermainen". Iho oli pehmeän tuntuinen pesun jälkeen. 

Kasvovesi puhdisti vielä loputkin epäpuhtaudet, ja ei tarvinnut kuin kerran laittaa pumpuliin tuotetta ja pyyhkäistä kasvoja. Tehokas siis! Tuote kirkasti ihoa. 

Molemmissa tuotteissa on käytetty tummia läiskiä häivyttävää LumiLight Complexia. Tämä tuotesarja oli  muun muassa juurikin tuon "ominaisuuden" vuoksi hyvä! Huomasi kyllä sen, että kasvot kirkastuivat. 




Illuminating -seerumi: Tykkäsin paljon tästä seerumista, sillä tuntui, että se teki vähän kuin "plurrimaisen" vivahteen kasvoille. Kasvojen ihonväri tasoittui ja ihosta tuli heleämmän näköinen. Omaan ihoon tämä imeytyi hyvin, joten päivä- tai yövoiteen levittäminen tämän päälle ei koitunut ongelmaksi. 

Tässäkin tuotteessa on LumiLight Complexi, joka häivyttää tummia läiskiä. Jos sulla on siis paljon esimerkiksi maksaläiskiä tai tummat silmänaluset (niin kuin itsellä), suosittelen tätä tuotesarjaa! Tuotteita kun käyttää yhdessä (eli kaikkia näitä) saa parhaimman lopputuloksen.  



Perfecting -silmänympärysvoide: Odotin tältä ehkä vähän enemmän mitä se antoi. Tai sitten mulla vaan on niin tummat silmänaluset, ettei tuote sen takia täyttänyt kaikkia odotuksia :D Tummat silmänympärykset kyllä haalenivat hiukan, mutta oma odotus oli korkeammalla. Toki tähän saattaa vaikuttaa se, että käytin tuotetta vain viisi päivää. Mikäli olisin tuotetta ehtinyt käyttää esim. kuukauden, olisi se voinut auttaa paremmin. Aiempiin silmänympärysvoiteisiin verrattuna tämä oli kyllä ykkönen silti! 

Tuote sisältää LumiLight -aktiiviaineitta ja kofeiinia. 



Yö- ja päivävoide: Molemmat voiteet sisältävät (niin kuin kuvasta näkee) LumiLight Complexia. Eli molemmat vaalentavat tummia läiskiä. Se, että lähes kaikissa tuotteissa on tuota LumiLight Complexia, on myös yksi syy sille, miksi kehotan käyttämään kaikkia tuotteita, jotta saa parhaimman lopputuloksen. 

Yövoide oli ihanan täyteläinen, mutta ei liian paksua. Tuote kestää varmasti pitkään, sillä sitä ei tarvitse paljoa laittaa kasvoille, että saa koko kasvot kosteutettua. Päivävoide oli sellainen, jota käyttäisin enemmän kesäaikaan. Siinä on suojakerroin 20 ja se on melko tuhtia, vaikkakin levittyy hyvin. Omalle iholle päivävoiteen imeytyminen kunnolla kesti hetken aikaa, joten kiireisimpinä aamuina tämä ei ole paras vaihtoehto :D 

Kesällä, jolloin naamassa on vähemmän meikkivoiteita, on tämä päivävoide erinomainen. Ja oikeastaan aionkin ensi kesäksi ostaa päivävoiteen, jossa on suojakerroin. Aurinkorasvaa ei tule joka päivä laitettua, mutta päivävoidetta kylläkin. Näin kasvojen iho välttyy myös ennenaikaiselta ikääntymiseltä. 




Päiväemulsio: Kokeilin myös tätä päiväemulsiota, jossa on suojakerroin 35. Uskon, että ostan tämän tuotteen kesäksi, sillä vaikka suojakerroin on korkeampi kuin päivävoiteessa, oli tällä tuotteella kevyempi koostumus ja imeytyi omaan ihoon paremmin. Tätäkin tuotetta levitetään aamuisin puhdistetuille kasvoille ja kaulalle. 

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tuotesarjasta, mutta kun olin käyttänyt ensin NovAge -tuotteita, ei nämä tuotteet ihan yltänyt sille "raikkaalle" tasolle. 



EcoBeauty sarjaan kuului myös kasvonaamio, josta lupasin kirjoittaa myöhemmin. Nyt saatte samalla kuulla tästäkin, vaikka tämä ei liitykään Optimals tuotteisiin.

Kasvonaamio: Tätä oli helppo levittää ja se levittyi hyvin, vaikka ihan sormella levitin. Se sisältää vaaleanpunaista savea (täydellinen värikin ;)), joka heleyttää ihoa. Naamion jälkeen iho tuntui kirkkaammalta ja raikkaalta. Tuote sisältää aloe veraa, karitevoita ja piparminttua. Pieni miinus oli siinä, että kun tuote alkoi kuivua, niin pienestäkin liikkeestä kasvoilta "pöllähti" pieniä määriä kuivunutta tuotetta. Ei se itestään irtoillut mistään kohtaa, mutta sellaista kuivunutta "töhnää" lähti vähän :D 





Siinäpä hieman taas analyysiä tuotteista ja omia kokemuksia! Muistakaa, että kaikilla on omanlainen iho, joten kaikki ei voi sopia kaikille :) 

Ihanaa perjantai-iltaa ja tulevaa viikonloppua ♡
 Ja HEI, mulla on tulossa taas arvontaa ;) Pysyhän siis kuulolla!


Love Sanna

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Let's do this!





Hyvää sunnuntaita ja onnea kaikille isille, erityisesti sille omalle ♡


Huomenna maanantaina mulla alkaa projekti itelleni, jonka aioin jakaa täällä teidän kanssa. Nyt on tullut jo pidemmän aikaa liikuttua vähän fiiliksen mukaan (eikä tämäkään huono asia ole), mutta pikkuhiljaa kaipaa jotain muuta. On kiva haastaa itsensä välillä, mutta tehdä sen kuitenkin niin, että on kivaa. Ei ole mitään järkeä asettaa itselleen tavoitteeksi, että väkipakolla on pakko käydä kuntosalilla 4x viikossa, jos siitä ei tykkää. Mitä monipuolisempaa treenaaminen on, sitä hyödyllisempää ja hauskempaa se on. Väkisin ei pysty säännöllisesti treenaamaan kuin ehkä pari kuukautta, ja siitä ei taatusti jää hyvä mieli.

Itse kyllä pidän kuntosalilla treenaamisesta, mutta kaipaan siellä vaihtelua. Välillä on kiva tehdä pelkästään aerobinen treeni, välillä HIIT-treeni ja välillä se ihan perus kuntosaliharjoittelu. Meitä ihmisiä on kuitenkin monta ja mielipidettä yhtä monta. Kuntosaliharjoittelussa on kuitenkin tärkeää se, että painoja lisää koko ajan. Samoilla painoilla treenaaminen monta viikkoa ei kehitä eteenpäin. Jokaisella harjoittelu kerralla olisi hyvä nostaa painoja edes hitusen. 

Mutta sitten itse treeniin, eli miten nyt aloitetaan:


Viikko-ohjelma:

Ma: Yläkroppa (treeni 1)

Ti: HIIT - loikka (treeni 2)

Ke: Aerobinen + kehonhuolto/venyttely (treeni 3)

To: Jalat (treeni 4)

Pe: HIIT - koko keho (treeni 5) 

La: Aerobinen + liikkuvuus/kehonhuolto/venyttely  (treeni 6)

Su: Lepo



Treeni 1

  • 10 - 15 min lämmittely yläkropalle (soutu, crosstrainer, keppi yms..)
  • Kaikki liikkeet, joiden perässä on plussa merkki ja seuraava liike = tee putkeen! Säästät aikaa ja saat pidettyä sykkeen ylhäällä koko ajan. 
  • Noin 30sek taukoa liikkeiden välissä (jos ei ole putkeen) ja kierroksen jälkeen 1min taukoa.

Selkä / vatsat:

  • Ylätalja veto eteen 3 x 15
  • Alataljasoutu 3 x 15 + Istuen jalat ja selkä ylhäällä - kiertäen levypainoa puolelta toiselle 3 x 20

Olkapäät:

  • Pystypunnerrus + vipunostot sivulle 3 x 15
  • Pystysoutu 3 x 15 (haastaa kroppaa ja kokeile tehdä bosun päällä/tasapainolaudan päällä) 

Ojentaja + hauis:

  • Hauiskääntö alataljassa + ojentajapunnerrus ylätaljassa 3 x 15
  • Hauiskääntö käsipainoilla + Ojentajapunnerrus 3 x 15

Rinta / Vatsa:

  • Punnerrus + jalat koukussa selin makuulle 3x12 (joko maton päällä tai bosun päällä), levypaino/kahvakuula/käsipaino suorille käsille ja työnnä ylös (käsien tulisi pysyä suorana koko ajan ja kasvojen yläpuolella) 

Loppulämmittely 10 min pyöräily/juoksumatto/crosstrainer... (tee ainakin kerran kunnon sykehuippu, jotta maitohapot lähtevät liikkeelle)



Treeni 2

  • Askelkyykkyhyppy 20 toistoa TAI 30sek ajan kanssa
  • Vauhditon pituushyppy 20 toistoa TAI 30sek ajan kanssa
  • Sumokyykkyhyppy ylös 20 toistoa TAI 30sek ajan kanssa
  • TAUKO 1min
  • Luisteluloikka 20 toistoa TAI 30sek ajan kanssa
  • Boxihyppy (tai hyppy penkille) 20 toistoa TAI 30sek ajan kanssa
  • Burpee 180 asteen kierrolla 20 toistoa TAI 30sek ajan kanssa

  • Tee 3 kierrosta ja aina kolme liikettä lähes putkeen (10sek tauko) ja sen jälkeen tauko. Kun kaikki on tehty = 1,5-2min taukoa ja toista 3 kertaa. Saat valita teetkö aikaa vastaan vai lasketko toistoja. Jos teet aikaa vastaan, suosittelen lataamaan tabata sovelluksen (ilmoittaa koska loppuu ja koska alkaa seuraava liike)

Treeni 3

  • Aerobinen voi olla juoksua, pyöräilyä, uintia, hiihtoa, kävelyä yms..
  • Tee 45-60min kestävä treeni. 
  • Jos olet vasta-alkaja tai sinulla on ollut pitkä tauko ja haluat treenillä hien pintaan, aloita kävelyllä, jossa on noin 5 juoksu pyrähdystä (20 sek kestäviä)
  • Tämä aerobinen voi olla myös 30 minuutin kestävä, mikäli haluat tehdä siitä HIIT-tyylisen treenin, esimerkiksi juosten (löydät esimerkkejä täältä!)

  • Muista huolehtia kehonhuollosta ja venyttelystä. Jokaisen treenin jälkeen tulee huoltaa kehoa, mutta tähän päivään kuuluu vielä erillinen ja pidempi kestoinen kehonhuolto. Se voi olla jokin ryhmäliikuntatunti esim. jooga, pidemmät venyttelyt tai rauhallinen uinti/poreissa olo. 

Treeni 4

  • Alkulämmittelyä 10-15 min, pyöräily, hölkkä, crosstrainer... Näiden jälkeen tee vielä avaavia liikkuvuus harjoitteita jaloille. 

  • Smith- kyykky + pohjenousut korokkeella (smith-laitteessa) 3 x 15
  • Sumokyykky step-lautojen päällä (kahvakuula painona esim.) + lantionnosto tangon kanssa (smith-laitteessa esim.)
  • Bulgarialainen askelkyykky + yhden jalan maastaveto 3 x 15
  • Polven ojennus + pakaran loitonnus 3 x 15 (laitteilla saa tehtyä hyvin) 

Loppu HIIT: tee 2 kertaa setti läpi. 
  • Polvennostojuoksu 20sek
  • Luisteluhypyt x10
  • Jännehypyt x10

Treeni 5 

  • Alkulämmittely 10 min (juoksumatto, pyöräily, crosstrainer..)

  • Porrastus ("miesten" punnerrus asento, kädet olkapäiden leveydellä --> kyynerpää,kyynerpää, kämmen, kämmen (porrastetusti alas koko ajan, vaihda alottavaa puolta koko ajan)
  • Puoli linkkuveitsi (vastakkainen suora käsi ja jalka yhteen)
  • Kyykky + loitonnus
  • Vuorikiipeilijä
  • Ojentajapunnerrus
  • Askelkyykkyhyppy
  • Punnerrus (keskellä, sivulla oik., keskellä, sivulla vas.)
  • Vatsarutistus (jalat ylhäällä, kurkota vastakkaisella kädellä vastakkaisen polven ohi)

  • Tee liikkeet putkeen ja jokaista liikettä 30 sek. Sarjojen välissä 2min palautus. 3 kertaa läpi.

  • Loppujäähdyttely 8 min (juoksumatto, pyöräily, crosstrainer...)


Treeni 6


  • Aerobinen voi olla juoksua, pyöräilyä, uintia, hiihtoa, kävelyä yms..
  • Tee 45-60min kestävä treeni.

  • Muista huolehtia kehonhuollosta ja venyttelystä. Jokaisen treenin jälkeen tulee huoltaa kehoa, mutta tähän päivään kuuluu vielä erillinen ja pidempi kestoinen kehonhuolto. Se voi olla jokin ryhmäliikuntatunti esim. jooga, pidemmät venyttelyt tai rauhallinen uinti/poreissa olo. 



  • Tärkeintä on, että treenit tulee tehtyä, vaikka ne eivät olisi samassa järjestyksessä viikko-ohjelman mukaisesti. 
  • En laittanut mitään prosentteja siitä, että kuinka paljon painoa tulisi olla. Kokeilemalla selviää ja kunhan muistaa sen, että viimeisten toistojen tulisi olla sellaisia, että ne menevät juuri ja juuri. Liikkeiden pitää tuntua! 
  • Jos tulee kysyttävää, niin saa laittaa viestiä alle kommentteihin tai sähköpostiin. Mieluusti autan :) 
  • Tämän olen siis tehnyt itselleni (liikunnallinen tausta), joten jos tuntuu, että tuossa on sulle liikaa, niin sovella! Tämäkään ei ole sellainen kiveen hakattu ohjelma, jota tulisi noudattaa sokeasti. Jos saat tästä itsellesi jotain vinkkiä tai inspiroidut niin hyvä! Itse ajattelin kokeilla tällaisenaan, katotaan miten käy ;)
  • Jos et tiedä miten liike tulee tehdä, kannattaa katsoa netistä, jos ei löydy niin kysy :) 
  • Tästä tuli tosi pitkä jo nyt, joten en laittanut salitreeneihin korvaavia treenejä, mutta jos haluat sellaisen (et omista salikorttia), niin laita kommenttia :)


Ruokavalio pohja

Aamupala:
  • Puuroa (kaurahiutaleita) TAI kauraleipää TAI ruokaisa smoothie (tulee kaurahiutaleita, marjoja, pähkinöitä, hedelmiä, rahkaa yms...)
  • Marjoja
  • Kananmunia / raejuustoa 
  • Pähkinöitä / avokado
  • Vettä

Lounas:

  • Kanafile marinoimaton TAI lohta TAI naudan jauhelihaa 
  • Bataattia TAI tummaa riisiä TAI täysjyvänuudelia TAI täysjyvä makaronia
  • Salaattia, tomaattia, kurkkua yms.
  • Tulee tosi hyvää jos esim. paistaa pannulla kesäkurpitsan ja paprikan, jotka on öljytty ja maustettu hyvin

Järkeä saa käyttää ruoan kanssa. Aineksia voi yhdistää (esim tehdä makaronilaatikko, wokki-annos yms.). Ja kyllä, itse käytän silloin tällöin makaroni ruokien kanssa ketchuppia ja sinappia ja silloin tällöin wokkiruokien kanssa sweet chiliä. Kun ei hurjia määriä laita, niin niiden sisältämä sokeri ei haittaa (toki katson, että niissä on mahd. vähän sokeria). Syön myös kauraleipää, ruisleipää yms. välillä lounaalla. Silloin katson, että otan vähän vähemmän hiilaria esim. makaronista. 

Päivällinen:

  • Kanafile marinoimaton TAI tonnikalaa TAI naudan jauhelihaa 
  • Bataattia TAI tummaa riisiä TAI täysjyvänuudelia TAI täysjyvä makaronia
  • Salaattia, tomaattia, kurkkua yms.
  • Aikalailla siis samaa kuin lounaalla, mutta päivälliseen voisi lisätä rasvaa hieman eli puolikas avokado esimerkiksi salaattiin mukaan tai salaatin päälle cashewpähkinöitä.

Iltapala:

  • Esimerkiksi ravitseva smoothie + munakas 
  • Kauraleipää + munakas
  • Hedelmä

Iltapalalla ei kovin raskasta ja rasvaista ruokaa kannata enää syödä, sillä se haittaa nukahtamista ja unta, koska mahalla kestää sulattaa rasvaista ruokaa kauemmin kuin kevyttä ruokaa. 

Välipalat:

  • Se, että montako välipalaa päivän aikana otat, riippuu omasta aktiivisuudestasi. Jos koko päivän olet jaloillasi ja liikut paikasta toiseen, etkä kovin kauaa istu kerralla paikoillasi, niin 2 välipalaa on ok. Ne voidaan jaotella siten, että aamupalan ja lounaan välissä yksi ja riippuen koska ehdit treenata ja syödä päivällisen, niin ennen treeniä tai treenin jälkeen toinen välipala.
  • Ne voivat olla esim. banaani, proteiinipatukka (sokerin määrää kannattaa seurata), rahka, smoothie... Erilaisia vaihtoehtoja löytyy :) 

Muistakaa kuitenkin, että laadin tämän itselleni, joten ei millään voi kaikki sopia kaikille. Soveltamalla ja muokkaamalla saa itselleen parhaimmat treenit ja ruokavalion. Ruokavaliokin on vain pohjaa, jota pystyy muokkaamaan oman näköiseksi. Itse ajattelin pitää kerran viikkoon herkuttelu päivän, eikä se maailmaa kaada jos se venyy kahteen päivään. Kuitenkin kun 80 % on kunnossa (ruokailu säännöllistä ja terveellistä) ei 20 % epäterveellistä syömistä ole pahasta. Kohtuus kaikessa pitää pääkopan kunnossa :) 


Hikistä alkavaa viikkoa kaikille! Toivottavasti sait jotain irti, vaihtelevuutta vaikka omaan harjoitteluusi :) 


Love Sanna

maanantai 6. marraskuuta 2017

Bootcamp with S








Mulla on nyt pitkään ollut suunnitteilla itelleni jonkinlainen "bootcamp" eli tyttö kuntoon projekti! Nyt on jäänyt kunnon hiki liikunta vähän väliin erilaisten sairastelujen ja muiden vastoinkäymisten takia. Treenit on nyt ollu ne josta on saanut luopua. Arkiliikunta ja lyhyet aerobiset treenit ovat kuitenkin tasapainottaneet tätä "liikkumattomuutta". Pyörällä töihin ja kauppaan, seisominen istumisen sijaan ja aina välissä pieniä lihaskuntoharjoitteita seisten. 

Oon alkanut suunnitella itelleni erilaisia treeni ohjelmia ja alkanut väsäämään viikko suunnitelmia. Salille kun menen, niin mulla on "pakko" olla jokin suunnitelma tai ohjelma mukana mitä teen. En osaa mennä vain tekemään jotain, koska silloin se menee haahuiluksi. Tykkään todella paljon juoksemisesta ja muista aerobisista treeneistä ja HIIT-treeneistä, joten haluan viikko-ohjelman olevan monipuolinen - ja sehän on vain hyvästä! Teen itselleni myös ruokavalio pohjan, jota noudattaa. 

Vaikka elää terveellisesti ja liikkuu säännöllisesti, on kiva välillä tehdä tällaisia projekteja ja katsoa mitä saa itsestään irti! 

Tätä kun olen pohtinut ja alkanut tekemään suunnitelmaa erilaisista treeneistä ja ruokavaliosta, tuli sellainen fiilis, että haluan jakaa tämän muillekin. Eli nyt siis haastan muutkin tähän mun projektiin mukaan ;) Aloitan ensi viikon maanantaina tämän, joten sen takia halusin valottaa jo nyt tulevasta, että ehditte henkisesti valmistautua! Jos ei ole mahdollisuutta saliin, niin laitan myös HIIT-treenejä, joita voit tehdä kotona tai ulkona. 

Kuka on mukana? Tulevana sunnuntaina laitan tänne ohjelmat!





Mukavaa maanantaita kaikille! Itsellä se meni meidän koirulia hoitaessa ja nyt istun junassa kohti Pohjoista. Tulevakin viikonloppu on pyhitetty Aatulle, jotta saadaan siitä taas terve koira! ♡



Love Sanna