maanantai 9. marraskuuta 2015

Weekend

Viikonlopun kuulumiset


Meidän ihana isämme täytti 50 vuotta 4.11. keskiviikkona. Viikonlopuksi oli varattu yksityistilaisuus Hotelli Mesikämmenestä sekä muutama mökki ihan hotellin vierestä, missä osa juhlavieraista yöpyi.
Mökit eivät ole kovinkaan vanhoja, joten ne ovat todella upeita!








Lähdimme perjantaina poikaystäväni (Jirin) ja isoveljeni kanssa päivällä ajelemaan kohti Ähtäriä. Me yövyimme mökissä Jirin, veljeni ja hänen tyttöystävänsä ja serkkujeni sekä heidän tyttöystävien kanssa. Perjantaina asetuimme mökkiin taloksi ja koko porukalla kilistelimme isän kunniaksi. Ruokailemaan menimme Mesikämmeneen, missä oli todella hyvää ruokaa, suosittelen käymään ;)


Vaikka ravintolassa syökin, voi silti syödä kevyesti sekä terveellisesti :)


Lauantaina koitti sitten juhlapäivä. Noin kello 15.00 saavuimme Hotelli Mesikämmeneen, jonne alkoi pikkuhiljaa saapumaan juhlaväkeä. Söimme hyvin ja kilistelimme uudestaan noin 70 vieraan kanssa! Tunnelma oli aika huikea. Meillä oli ruoka pitkän kaavan kautta eli alkuruoka, pääruoka sekä jälkiruoka ja myös tietysti ruokajuomat olivat viimeisen päälle! Kun kello alkoi lähenemään kahdeksaa, lähdimme parhaan ystäväni kanssa valmistautumaan tulevaan näytökseen. Iskä siis pyysi meitä jo aikaa sitten taustatanssijoiksi sekä -laulajiksi. Esiintyminen sekä laulaminen oli hauskaa ja mikä parasta, esitys tuli vieraille aivan yllätyksenä! Nyt on tullut sitten sekin koettua :D Loppuilta menikin discossa tanssien sekä vieraiden kanssa jutellen.










Sunnuntaina koitti vielä isäenpäivä sekä lähtöpäivä. Vaikka sunnuntai oli harmaa ja sateinen oli fiilis silti iloinen! Vaikka viikonloppuna oli paljon tekemistä, oli se myös omalla tavallaan rentouttava. Kotiin päästyämme kävimme makuunin kautta hakemassa hieman karkkia ja rentouduttiin loppuilta poikaystäväni kanssa <3 Täydellinen lopetus täydelliselle viikonlopulle.







Muistakaahan kaikki välillä rentoutua ja tehdä just sitä mikä tekee teidät onnelliseksi! Välillä saa ja pitää nauttia, vaikka sitten karkkipussin kanssa. Itse olen tarkka ruokavaliostani, mutta jos ruokavalio on kunnossa ja tasapainossa, saa välillä myös herkutellakin!
Loppuun vielä muutama motivaatio kuva alkavalle viikolle.





Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille! Nauttikaa siitä mitä teillä on :)
Ps. Sain kuulla, että pääsin mukaan erääseen kilpailuun, mutta siitä lisää ensi viikonloppuna! 


Love Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti