Noniin johan tässä onkin kulunut aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin. Maaliskuun haasteet nyt jäi, mutta niistä voin kirjoitella myöhemminkin. Terveys astui tällä kertaa kaiken edelle. Instagramiin olenkin jo vähän päivitellyt, että mistä on kyse. Ajattelin nyt vähän valottaa tarkemmin, sillä tämä on todella tärkeä asia. Eli se, että kipuun voi oikeasti turtua ja jos siihen liiaksi turtuu, siinä voi käydä huonosti.
Syy miksi en ole tänne kirjoitellut enkä juuri lisännyt uusia kuvia someen on se, että olin ensin kolme päivää kuumeessa kotona, jonka jälkeen kuusi päivää sairaalassa. Vieläkin tässä ollaan saikulla, sillä sain kahden viikon sairasloman. Syy tähän kaikkeen on umpilisäkkeen tulehtuminen ja puhkeaminen.
Se mikä tästä aiheesta tekee tärkeän on, että mä "päästin" tämän menemään näin pitkälle. Mulla on ollut jo viime kesästä asti mahan kanssa vaivoja. Okei, tähän saattoi liittyä (ehkä) ruokavaliokin, sillä vaihdoin maitotuotteita kauratuotteisiin, joilla sain hieman nämä ongelmat kuriin. Kauratuotteet tosiaankin auttoivat, mutta ne eivät vieneet kaikkia kipuja pois.
Syksyllä mun piti mennä kerran töiden jälkeen päivystykseen, kun tuli maha niin lujaa kipeäksi ja vielä oikealta puolelta. Silloin ekan kerran mietin, että voisko olla umpilisäke tulehtunut. Tuolloin oli jotkut arvot hieman koholla, jotka viittasivat alkavaan tulehdukseen. Pääsin pois sairaalasta samana päivänä ja olin yhden päivän kotona, jonka jälkeen takaisin töihin. Tuon jälkeen oli taas vähän parempi jakso mahan kanssa, mutta aina välillä se tuntui. Joulu- ja tammikuun aikana kävin verikokeissa ja vatsan ultrassa. Molemmissa näkyi hieman poikkeuksia ja tammikuussa tulehdusarvot olivat kohonneet hieman. Näistä ei kuitenkaan tarvinnut olla huolissaan, sillä ne eivät olleet merkittävät. Kävin myös naistentautien poliklinikalla. Paljon oli tutkimuksia, mutta oikein mitään selvää ei löytynyt.
Oli aikoja, kun ajattelin, että onkohan tämä kaikki vain mun omaa kuvitelmaa? Ylireagoinko? Treenatessa mahassa tuntui välillä paineen tunnetta (niin kuin välillä ilman treeniäkin) ja vatsalihastreenin jälkeen alamaha tuli oudosti kipeäksi. Mietin, että tuleepa helposti lihakset kipeeksi ja suuntasin hierojallekin monta kertaa. Samanlainen olotila jatkui ja tyydyin siihen, että mulla on herkkä vatsa ja se nyt vaan on välillä kipeä ja jalkaa nostaessa tuntuu alamahassa paineen tunne.
Helmikuun loppupuolella alkoi hieman enemmän tulla paineen tunnetta alamahaan. Taas mietin, että pitääpä vaihtaa ruokavaliossa jotain, koska nyt maha ei tykkää jostain. Välillä mietin, että liioittelenko tätä ja yritin olla miettimättä koko asiaa.
Nyt maaliskuun puolivälissä tulin normaalisti Seinäjoella käymään ja tarkoitus oli olla vain pe-su. Ostin jo sunnuntain junalipun ja valmis lähtemään. Sunnuntaina lenkillä ollessa oli vähän outo olo ja huippasi. Iltapäivällä alkoi nousta lämpöä ja noin kaksi tuntia ennen junan lähtöä vaihdoin sen seuraavaan päivään, kun mietin että kyllä tämä levolla lähtee. Maanantaina kuume nousi jo 38,8 asteeseen ja maha oli kipeä. Mahakivun perusteella en ajatellut tämän "taudin" olevan mikään kummoinen, koska mullahan on ollut tällaista jo kauan aikaa. Maanantai iltana eksyin ajattelemaan, että onkohan nyt jotain muuta kuin pelkkää flunssaa, koska mulla ei ole nuhaa eikä yskää. Pelkkää kuumetta ja mahakipua. Varasin lääkärille ajan, jotta saan töihin sairastodistuksen.
Siitä se sitten alkoikin. Tiistaina ilmoitettiin, että mulla on tulehdusarvot yli 200 ja heti lähete naistentautien poliklinikalle ja päivystykseen, koska voi olla että leikkaus on edessä. Vieläkään en epäillyt umpilisäkettä. Naistentautien poliklinikalla tutkittiin ja tehtiin taas kokeita. Silloin lääkärit olivat lähes varmoja, että kyllä tämä umpilisäkkeeltä vaikuttaisi. Noh, sitten suoraa päivystykseen ja sielä vielä kysyivät, että kerro sun kipu käyttäen asteikkoa 0-10. Kerroin että 7-8, vaikka todennäköisesti oli jo umpilisäke puhjennut. Päivystyksessä tietokonekuvaan, jossa selvisi, että umpilisäke on puhjennut, tehnyt märkäpaiseen ja koteloitunut. Sydämen syke alkoi kiihtyä, koska edessä olisi leikkaus, eikä mua ole koskaan nukutettu. Hui.
Päivystyksessä sanottiin, että yleensä pääsee jo seuraavana päivänä kotia, jos oikein pahaksi on päässyt niin voi olla kaksi päivää sairaalassa. Noh, ei jäänyt ihan noin lyhyeksi ajaksi vaan jouduin olla kuusi päivää. Kuusi päivää meni suonensisäisesti antibioottia ja lähes viisi päivää tippa kädessä, koska koko ajan huono ja oksettava olo. En siis pystynyt syömään juurikaan mitään neljään päivään. Muutaman kerran oksensin ja voi hyvänen aika sitä kivun määrää. Kerran pyörryin vessaan. Ajatukset olivat ihan sekaisin, koska ei tiennyt yhtään mitä seuraavaksi ja olo oli tosi heikko.
Täytyy sanoa, että olisin totaalisesti hajonnut ellei mun luona olisi melkein koko ajan ollut joku. Vanhemmat ja poikaystävä kävivät säännöllisesti ja vuorotellen, että melkein aina olisi joku. Tämä oli mulle pelastus ♡ Äiti oli kuitenkin sairaalassa mun kanssa todella paljon ja siitä iso kiitos ♡Kyllä kun sairaalassa makaa yksin ja illalla kun viimeinen lähtee pois, tuli todella ahdistava olo. Halusi pois, mutta olo oli sellainen ettei voinut kuvitellakaan olevansa muualla kuin sairaalassa.
Se laittoi ajattelemaan sitä vapauden tunnetta, että saa mennä kun haluaa ja sitä mahdollisuutta liikkumiseen ja tekemiseen. Tuo kaikki tuntui tosi kaukaiselta sairaalassa, jossa oli koko ajan epävarmuuden tunne. Ei tiennyt, että mikä olo huomenna olisi, onko tulehdusarvot laskeneet, onko tiedossa uusi leikkaus? Sekin nimittäin pyöri lääkäreiden huulilla. Tulehdusarvot eivät meinanneet laskea, jonka takia mut laitettiin uudelleen tietokonekuvaan. Siellä selvisi, että tulehtunutta nestettä oli jäänyt elimistöön, mikä on riski siihen, että se kerryttäisi uuden märkäpesäkkeen, johon ei antibiootit tepsi. Antibiootti vaihdettiin toiseen ja toivottiin, että seuraavana päivänä arvot olisivat laskeneet. Onnekseni ne laskivat. Alkuun eivät kuitenkaan kovin nopeasti, sillä suonensisäistä antibioottia piti jatkaa vielä.
Antibiootin vaihdon jälkeen alkoi olo vähitellen parantua. Oksettava olo jatkui kuitenkin aina siihen asti, että suonensisäinen antibiootti lopetettiin. Päivä päivältä kuitenkin pikkuisen paremmin.
Nyt olen ollut reilun viikon kotona ja levännyt. Lääkkeitä on joutunut vieläkin syömään, mutta ilman niitä olisi todennäköisesti jouduttu poistamaan toinen märkäpaise. Eilen kävin vielä terveyskeskuksessa kokeissa ja selvisi, että mitään paiseita ei ollut muodostunut ja kaikki arvot olivat normaalit. Terve likka siis! Nyt vain haavojen parantelua ja vielä ensi viikon maanantaihin asti sairaslomaa, joten aikaa on levätä ja saada kroppa kuntoon. Kävelylenkit ovat ainut liikuntamuoto, jota voi nyt harrastaa, mutta se riittää, koska oonhan mä terve ja pystyn liikkua.
En myöskään ole halunnut roikkua somessa tai kirjoitella blogia tämän kaiken keskellä, koska halusin ja haluan keskittyä paranemiseen ja näihin ihmisiin ympärillä. Tämän postauksen jälkeen voi olla vielä hetken hiljaisuutta, mutta se tarkoittaa vain sitä, että nyt kerätään voimia tulevaan ja ollaan entistä vahvempia ja parempia ;)
Syy, miksi halusin kertoa tämän näin yksityiskohtaisesti on se, että kroppa kyllä kertoo jos kaikki ei ole hyvin. Itse en vain tarpeeksi kuunnellut maha kipuja, vaan aloin jo olettamaan sen "kuuluvan" minuun. Ei terveenä tarvitse tuskailla tuollaisten tuntemusten takia. Kaikilla nyt ei välttämättä umpilisäke ole puhkeamaisillaan maha kivun takia, mutta jokin muu syy voi olla. Aiheuttaja voi oikeasti olla myös joku ruoka-aine tai jokin muu, mutta vaiva pitää ottaa tosissaan.
Jokatapauksessa, loppu hyvin kaikki hyvin ja uskon, että tällä kaikella oli joku tarkoitus :) Sain huippu hyvää hoitoa ja nyt oon taas vahvempi kuin ikinä!
 |
Sometimes you win, sometimes you learn.
Kuva: Anssi Leppänen |
Sen haluan vielä sanoa, että muistetaan arvostaa terveyttä ja kykyä voida liikkua ja niitä arjen hetkiä, koska siinä vaiheessa kun terveys viedään, me ollaan aika voimattomia.
Love Sanna
