keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Group training

Ryhmäliikunta



Otsikosta voipi jo päätellä mistä tulen tänään puhumaan. Eli ryhmäliikunta ja sen tuomat hyödyt! 

Itse aloitin kuntosalilla käynnin ryhmäliikunnan kautta. Lopetin hiphop-tunnit ja aloin käymään kuntosalilla tai oikeastaan vain ryhmäliikuntatunneilla. Ryhmäliikuntatunneille oli helppo mennä, sillä ei tarvinnut olla mitään omaa ohjelmaa, sai vain mennä paikalle ja alkaa treenaamaan! Aina välillä kuitenkin kävin salin puolella tekemässä jotain epämääräistä, mutta en saanut siihen mitään otetta. Vuonna 2013, kun aloitin koulun Kuortaneen Urheiluopistolla, aloitin kunnolla kuntosalilla käymisen. Kävin myös välillä ryhmäliikuntatunneillakin, sillä siellä sai aina kunnon hien päälle!

Kuva: Sanna Rintapukka


Miksikö kerroin tuon tarinan? Siksi, koska kun innoistuin ja innostuin kuntosalilla käymisestä alkoi ryhmäliikuntatunnit jäädä ja kävin vain muutamia kertoja lenkillä, josta koostui minun aerobinen treenini (joka on tosi jees myös, mutta kroppa kaipaa haasteita, jota saa sillä kun sykkeet nousee!). Tauon jälkeen vasta huomasin, kuinka jämähtänyt olinkaan vanhoihin treeneihin.



Kun muutin Rovaniemelle eli about vuosi sitten, en käynyt juuri lainkaan ryhmäliikuntatunneilla. Jotenkin se vain jäi. Nyt kun ohjaan taas itse ryhmäliikuntaa, olen innostunut siitä uudelleen! Kyllä se innostus oli koko ajan minussa, mutta kun menin salille, jäin aina vain kuntosalin puolella. Okei, ehkä nuo polvien leikkaukset tuossa vuoden sisään oli myös yksi ratkaiseva syy... Joka tapauksessa, näin on varmasti käynyt monelle muullekkin. Ensin aloitetaan ryhmäliikuntatunneista, jonka jälkeen siirrytään vain kuntosalin puolelle. Nyt haluankin muistuttaa teitä, että miksi sitä ryhmäliikuntaa ei kannata jättää pois! 


1)  Voittajafiilis. 
Se fiilis kun tulet tunnin jälkeen pukkareille hiestä märkänä ja olet ehkä juuri ylittänyt itsesi!

2) Ryhmähenki.
Saat ihan eri moodin päälle kun sinulla on kanssajumppaajia, joista saa yllättävän paljon voimaa viimeisiin rutistuksiin!

3) Monipuolista.
Tunnit ovat yleensä todella monipuolisia, joten saat varmasti treenattua koko kropan (riippuen toki tunnista)! Tunneilla saat monipuolisuutta harjoitteluusi, sillä tunneilla saadaan syke kattoon! Ota siis kuntosaliharjoittelusi tueksi edes yksi ryhmäliikuntatunti. Kokeile edes ;)

4) Taattu hiki.
En ole vielä kertaakaan nähnyt jonkun lähtevän tunnilta niin, ettei olisi hikinen. Kalorit palaa!

5) Voit löytää uusia ystäviä.
Pukuhuoneissa tulee paljon juteltua ihmisten kanssa ja varsinkin, jos sinulla ja joillakin muilla on viikoittainen sama tunti jolla käytte :) Sosiaalista hommaa!

6) Aerobinen kunto kehittyy
Jos kuntoa haluaa kohottaa vaatii se pääasiassa aerobista liikuntaa, koska se parantaa hapenottokykyä. Vauhdikkailla ja monipuolisilla ryhmäliikuntatunneilla saat sitä varmasti!

7) Rasva palaa.
Vauhdikkailla ja kovatempoisilla tunneilla saadaan sykkeet ylös (joillain tunneilla HIIT-treenin omaisesti), joten jälkipoltto on kova!

8) Iloisuus.
Tulet hyvälle tuulelle vedettyäsi lemppari jumppasi tai kokeilet jotain uutta ja ihastut!

9) Kehonhuolto.
Monissa keskuksissa on varmasti niitä rauhallisempiakin tunteja, joilla voit huoltaa kehoasi. Jos olet laiska tekemään kotona kehonhuoltoa, ei muuta kuin jooga- tai venyttelytunnille! Näiden jälkeen olo on ihan mahtava.

10) Motoriikka.
Motoriikka kehittyy, sillä useimmilla tunneilla on jonkinlaista askellusta. Saat aivoillesi työtä eikä sinun tarvitse edes osata heti tai edes toisellakaan kerralla! Kehityt koko ajan :)


Varmasti olisi jotain muitakin juttuja, mutta nämä tulivat mieleeni nyt. Uskon, että kun tämän olen julkaissut ja menee hetki, niin löytyy uusia juttuja. Onko sinulla jotain lisättävää tuohon listaan? :) Ohjaajan näkökulmasta löytyisi toki vielä jotain muutakin, mutta voin kirjoittaa siitä ihan oman postauksen, mikäli löytyy kiinnostusta :)



Tähän väliin on pakko hehkuttaa sitä, kuinka ihanaa työtä on olla ryhmäliikunnanohjaaja! Olen kiitollinen, että saan tehdä tätä työtä! Tällä hetkellä ohjaan ryhmäliikuntatunteja Seinäjoen Lady Linellä, joten kiitos siitä heille <3 Syksyisin, kun koulut alkaa, saan jatkaa tuurarina Rovaniemen Lady Linellä, joten kiitos myös heille <3





Haastan teidät kokeilemaan viikon aikana ainakin 2 eri ryhmäliikuntatuntia!


Kokeile, Ihastu & Rakastu! 
Hikistä viikkoa kaikille <3


Love Sanna 

PS. Muistakaa, että kaikki täällä on vain minun pienen pääni mielipiteitä. Teillä löytyy sieltä varmasti omia :) 
PPS. En tiedä millainen sekametelisoppa tuli, kun ajatuksia vain virtasi :D


1 kommentti:

  1. Ryhmäliikunta kiinnostaa minua. Olen yrittänyt, että siskoni tulisi mukaan. Henkiseksi tueksi ikäänkuin. En ole koskaan ryhmässä jumpannut, mutta voisi olla hauskaa ja samalla voi saada myös ystäviä.

    VastaaPoista