Moni varmaan tietääkin, että olin tuossa kuukausi sitten leikkauksessa ja jouduin olla muutaman päivän sairaalassa siihen perään. Kokemus ei mitenkään ollut mukava, mutta silmiä avaava kuitenkin. Kuten kerroin jo aikaisemmassa postauksessa (pääset sinne täältä.), oppi arvostamaan sitä vapautta. Kaikista tärkein "oppi", mitä tuo kaikki antoi mulle, oli oman ajattelun muuttaminen.
Mut tuntevat tietävät, että oon melkoinen stressaaja. Jokaisesta pienestäkin asiasta sain nostettua stressileveleitä. Ja jos pienetkin asiat nostivat näitä leveleitä, voi vain kuvitella kun eteen tulee suht. iso asia. Oon myös persoona, joka pohtii ja punnitsee erilaisia asioita aina siihen asti, että ne tuovat ihan hirveän "taakan". Vaikka asia olisi kivakin, voi se stressin ja oman spekuloinnin kautta muuttua hankalaksi ja todella stressaavaksi. Tiedän, että en ole ainut tällainen persoona. Teitä on muitakin ;) Siksi tämä oppi ja teksti onkin tärkeä.
Itseään on todella vaikea muuttaa. Omaa ajattelua voi kuitenkin pikkuhiljaa muuttaa tai ainakin omaa suhtautumista asioihin. Sen sijaan, että stressaisimme jotain isoa päätöstä itsemme puhki, voitaisiin keskittyä siihen, miten hyvin meillä oikeastaan asiat ovat. Itse yritin tätä ajattelutapaa pitkään ennen leikkausta, mutta jotenkin se vanha stressaaja otti vallan. Pienestä asiasta tuli tosi iso.
Nykyään tuntuu siltä, että on saanut omaa ajatusmaailmaa muutettua ja oppinut ajattelemaan asioita isommasta perspektiivistä. Kun itselle tapahtuu jotain isoa, mikä ei ole itsestä lähtöisin eikä ole voinut itse siihen vaikuttaa, alkaa tosissaankin arvostamaan kaikkea eikä pidä mitään itsestäänselvyytenä.
Sairaalassa mietin, että en enää ikinä valita mistään turhasta, kunhan vaan pääsen täältä pois. "Ikinä" on melko vahva sana, mutta täytyy kyllä todeta näin kuukausi tuon kaiken jälkeen, että kyllä tuon lupauksen itselle muistaa. Tietysti sitä välillä meinaa sanoa jostain turhasta jotain, mutta aika nopeasti nykyään pyörtää omat ajatukset ja koittaa etsiä siitä jotain hyvää. Esimerkiksi kävelin sateella töistä kotia ja meinasin turhautua säähän, mutta aloin ajattelemaan laajemmin ja totesin itselleni, että se on ihan sama kuinka mä kiroan tämän sään, se ei siitä muuksi muutu ja piste. Ja tuo on ihan totta. Miks me käytetään aikaa siihen, että turhaudutaan säästä, jolle me ei voida yhtään mitään. Se ei siitä muutu, vaikka kuinka se aiheuttais huonon päivän sulle. Sen sijaan, että olisin pahoittanut mieleni siitä säästä mietin mitä hyvää mulla on tässä ja nyt. Pystyn kävelemään ja liikkumaan täällä pihalla omatoimisesti ja olen ylipäätään terve. Tuo kun ei kaikille ole itsestäänselvyys.
Siitä super stressaajasta on alkanut tulla "normaali" stressaaja. Ei niin helpolla nouse enää stressilevelit. Oikeastaan en ole tainnut stressata mistään leikkauksen jälkeen. Sellaisia asioita on kuitenkin ollut, josta aiemmin olisin stressannut todella paljon. Nyt voin ajatella "huolettomammin" ja tehdä päätöksiä ilman sitä valtavaa stressiä. Pieni stressi ja jännitys kuuluu elämään se on ihan normaalia, mutta jos se ottaa vallan ja nousee todella suureksi (niin kuin minulla), ei se enää ole.
Tästä huomaa oman ajattelun muuttumisen, sillä en keskittynyt yksittäiseen asiaan eli säähän, vaan pääsin sen yläpuolelle ajattelemaan niitä oikeasti tärkeitä asioita. Tuollaiset pienet asiat kuten sää, eivät tunnu enää niin turhauttavilta. Tuo sairaalassa olo aika on kirkkaana mielessä nyt, mutta ajan kanssa se hälvenee. Arvet jäävät muistuttamaan ja hyvä niin, mikäli meinaan joskus unohtaa tämän ajattelun.
Mä toivon, että sain tällä kirjoituksella edes jollakin teistä aivot raksuttamaan. Se, että mun piti "kokea" tämä muuttuminen leikkauksen ja kipujen kautta, ei tarkoita etteikö sitä muuten voi kokea. Siinä vaiheessa kun alat valittamaan esimerkiksi poika- tai tyttöystävälle, mieti ensin, että onko tämä oikeasti niin iso juttu. Tai jos sää meinaa tympästä tai et pääsekkään tänään treenaamaan ja koko treeniviikko menee "pilalle". Mieti silloin mitä kaikkea hyvää sulla on ja pidä siitä ajatuksesta kiinni.
Ps. Ota mun instagram seurantaan (@sanna.pesonenn) niin näät missä meen perjantaina ;) Jännää!
Sairaalassa mietin, että en enää ikinä valita mistään turhasta, kunhan vaan pääsen täältä pois. "Ikinä" on melko vahva sana, mutta täytyy kyllä todeta näin kuukausi tuon kaiken jälkeen, että kyllä tuon lupauksen itselle muistaa. Tietysti sitä välillä meinaa sanoa jostain turhasta jotain, mutta aika nopeasti nykyään pyörtää omat ajatukset ja koittaa etsiä siitä jotain hyvää. Esimerkiksi kävelin sateella töistä kotia ja meinasin turhautua säähän, mutta aloin ajattelemaan laajemmin ja totesin itselleni, että se on ihan sama kuinka mä kiroan tämän sään, se ei siitä muuksi muutu ja piste. Ja tuo on ihan totta. Miks me käytetään aikaa siihen, että turhaudutaan säästä, jolle me ei voida yhtään mitään. Se ei siitä muutu, vaikka kuinka se aiheuttais huonon päivän sulle. Sen sijaan, että olisin pahoittanut mieleni siitä säästä mietin mitä hyvää mulla on tässä ja nyt. Pystyn kävelemään ja liikkumaan täällä pihalla omatoimisesti ja olen ylipäätään terve. Tuo kun ei kaikille ole itsestäänselvyys.
Siitä super stressaajasta on alkanut tulla "normaali" stressaaja. Ei niin helpolla nouse enää stressilevelit. Oikeastaan en ole tainnut stressata mistään leikkauksen jälkeen. Sellaisia asioita on kuitenkin ollut, josta aiemmin olisin stressannut todella paljon. Nyt voin ajatella "huolettomammin" ja tehdä päätöksiä ilman sitä valtavaa stressiä. Pieni stressi ja jännitys kuuluu elämään se on ihan normaalia, mutta jos se ottaa vallan ja nousee todella suureksi (niin kuin minulla), ei se enää ole.
Tästä huomaa oman ajattelun muuttumisen, sillä en keskittynyt yksittäiseen asiaan eli säähän, vaan pääsin sen yläpuolelle ajattelemaan niitä oikeasti tärkeitä asioita. Tuollaiset pienet asiat kuten sää, eivät tunnu enää niin turhauttavilta. Tuo sairaalassa olo aika on kirkkaana mielessä nyt, mutta ajan kanssa se hälvenee. Arvet jäävät muistuttamaan ja hyvä niin, mikäli meinaan joskus unohtaa tämän ajattelun.
Mä toivon, että sain tällä kirjoituksella edes jollakin teistä aivot raksuttamaan. Se, että mun piti "kokea" tämä muuttuminen leikkauksen ja kipujen kautta, ei tarkoita etteikö sitä muuten voi kokea. Siinä vaiheessa kun alat valittamaan esimerkiksi poika- tai tyttöystävälle, mieti ensin, että onko tämä oikeasti niin iso juttu. Tai jos sää meinaa tympästä tai et pääsekkään tänään treenaamaan ja koko treeniviikko menee "pilalle". Mieti silloin mitä kaikkea hyvää sulla on ja pidä siitä ajatuksesta kiinni.
Tämän myötä oikein ihanaa vappua kaikille ♡
Muistakaa, että pienistä asioista ne suuret muutokset lähtee!
Ps. Ota mun instagram seurantaan (@sanna.pesonenn) niin näät missä meen perjantaina ;) Jännää!
Love Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti