sunnuntai 3. tammikuuta 2016

New Year

Uusi vuosi ja uudet kujeet?


Heippa pitkästä aikaa!

Pidin tarkoituksella hieman pidemmän tauon täältä, mutta en ehkä suunnitellut sitä näin pitkäksi. Aika vain kului eikä minullekaan oikein tapahtunut mitään erikoista, sillä olin paljon vain kotona ja kuntoutin polvea. Joulun alla mun piti kirjoittaa tänne, mutta ajattelin, että sen sijaan nautin vain joulusta ja läheisistä. Sitten tuli kaikkia reissuja, enkä halunnut ottaa konetta mukaan ollenkaan.

Meidän joulu 

Meidän jouluun on muodostunut jo paljon perinteisiä juttuja. Aamulla kun herätään syödään riisipuuroa. Aamupäivästä tehdään kävely- tai juoksulenkki ja sen perään mennään joulusaunaan. Tänä vuonna tosin jäi omalta osaltani joulusauna välistä, sillä en polveni vuoksi päässyt saunaan. Hetken kuitenkin seisoin suihkun välissä saunassa, joten ainakin kävin :D Melki heti saunan jälkeen äiti ja iskä rupeavat valmistelemaan jouluruokia ja laittavat ruokapöydän kauniiksi. Minä, poikaystäväni ja veljeni löhötään sohvalla ja katsellaan telkkarista tulevia ohjelmia, ainakin lumiukko on katsottava! Se on jännä, että vieläkin se sama kutkuttava tunne on mahassa kun katsoo kuusen alla olevia lahjoja. Eikai sitä ikinä kasva aikuiseksi :D


En ikinä enää muuten syö puuron päällä kanelia ja sokeria, mutta tähän se vain kuuluu :D



Meidän jouluruoka on suunnilleen kello 13-14 välissä ja meillä on yleensä aina myös mummu ja pappa syömässä :) Syönnin jälkeen avata lahjat ja voi pojat sitä innostuksen määrää! Lahjojen jälkeen juodaan kahvit ja syödään vielä taas vähän lisää, tällä kertaa herkkuja. Loppuilta kuluukin sitten istuskellen ja jutellen, myös hautausmaalla tulee käytyä.

Aatu sai mieleisen lahjan :D




Kahvipöydän herkkuja.



Yksi lahjoistani oli nuo ihanat ja lämpimät pörrösukat.


Tänä vuonna meillä oli 2 joulua, sillä lähdimme 25 päivä "appivanhempieni" luokse. Taas syötiin hirmuisesti ja avattiin lahjoja :) Hauskaa oli!
Tässä meidän tämän vuoden joulu lyhykäisyydessään.

New Year's Eve

Uutta vuotta lähdettiin viettämään Rovaniemelle kahden muun pariskunnan kanssa. Me majoitettiin toinen pariskunta meidän todella suureen yksiöön (32,1 neliötä) :D Hyvin mahduttiin kylläkin! Uuden vuoden aattona lähdettiin kiertelemään Rovaniemen keskustaa. Kiertelyn jälkeen päätettiin mennä syömään Pancho Villaan. Sielä oli todella hyvää ruokaa, ihmeteltiin että miksei olla enemmän käyty sielä syömässä. Tämän jälkeen sitten kaupan kautta kämpille ja suoraan suihkuun!



Me vietimme iltaa meidän luona pelaillen mm. isäntä vs emäntä lautapeliä (eikä voitu välttyä kinasteluilta :D). Ilta sujui mukavasti, mutta hiukan harmittaa että tuli missattua suurin osa uuden vuoden raketeista.. Onneksi kuitenkin pojat olivat ostaneet meille omia raketteja :D Loppuilta vierähti eräässä pubissa/baarissa tanssahdellen :)
Harmittaa kun kuvia tuli otettua todella vähän tuona iltana :/



Uusi minä? 

Mielestäni on hassua ja ehkä hulluakin, että yritetään muuttaa niitä kaikkia huonoja asioita itsessään yhdessä yössä. Voisiko tämän ajattelutavan kääntää jotenkin uudestaan? Mitä jos kokeilisimme ja yrittäisimme asettaa itsellemme konkreettisia ja realistisia tavoitteita? Itse ainakin laadin tälle vuodelle suunnitelmia ja pyrin toteuttamaan unelmia. Mielestäni määränpäät ovat paljon merkityksellisempiä kuin lakot tai paastot. Uskallan väittää, että lakot ja paastot menevät muutenkin suurimmalla osalla siihen, että ensin mätätään hirveät määrät kaikkea hyvää, sitten ollaan muutama hassu kuukausi tiukilla ja sama homma alkaa taas uudestaan. Enkä halua mollata ketään tällä, joillainhan tämä oikeasti toimiikin, mutta itselläni ainakin on mennyt joskus juurikin noin.

Henkilökohtaisesti olen huomannut sen, että kun on oma pääkoppa kunnossa, vallitsee tietty rentous ja tasapaino (niin henkinen kuin fyysinenkin) saadaan aikaan onnellisuus. Liika kontrolloiminen saa aikaan vain turhaa stressiä sekä pahaa mieltä, ainakin itselleni. Tämän vuoksi aionkin keskittyä juurikin tuohon tasapainoon. Polviongelmani vuoksi tein todella paljon ylä- ja keskikroppaa salilla, minkä seurauksena oli todella kipeät lihakset ja yleistila muutenkin hieman huono. Ja tämä vain, koska en ollut muistanut huoltaa kroppaa tarpeeksi. Nyt haluan asettaa uusia suunnitelmia ja päämääriä ja yrittää olla avoin uusille asioille :)


Vastaanotetaan kaikkia uusia asioita ja saavutetaan päämääriä sekä uskalletaan unelmoida! 
Ihanaa uutta vuotta kaikille!


Love Sanna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti